Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Asiaa Asiasta Asiallisesti.
User avatar
D.E.S
Kameleontti
Posts: 704
Joined: Thu 26 Oct 2006, 01:06

Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by D.E.S »

En huomioinut täälä kuin yhden topicin joka käsiteli kyseistä aihetta, ja joka sai hieman, krhm, viileän vastaanoton, Joten teen uuden. Ketään ihan oikeesti lähdössä tuonne kyseiseen tapahtumaann imeltä konemetsä, minä olen ainakin, ja haluaisin tietää, onko fellow vaulttilaisia lähdössä myös. Veikkaan että hyvinkin moni, Joten voisimmeko pitää jonkinlaista miittinkiä? Hamppuforumin miitti on jo menossa katsastukseen, joten voisimme ituhippejä provosoiden pitää oman pirinrännäysmiitin!


[pistäkää PM aivoruoskalle niin pistän miittialueen oikat]
"Taste
Ahab

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Ahab »

Joo enköhän ole tulossa. On tullut tutustuttua vaulttilaisiin jo muutenkin joten bongaan ja löydän heitä paikanpäältä joten menen mielummin fiiliksen mukaan kuin sitoudun sen kummemmin mihinkään miittiin. Muutenkin tänä vuonna olisi tarkoitus hengata siellä ainakin lauantaina vaultin ulkopuolisen kaverin kanssa.
Viime vuonna järkättiin vaulttilaisten telkkarinki, joka oli kätevä juuri siksi ettei tarvitse sen kummemmin sopia mistään miitistä vaan siinä hengataan yhdessä sillon kun ollaan paikalla.

Siirsin Yleiskeskusteluun.
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

joku sentään ymmärtää ;) itse olen ison ystävä porukan kanssa sinne leiriytymässä, mutta jonkin näköinen törmäys ajankohta ei olisi hullumpi idea...
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
User avatar
D.E.S
Kameleontti
Posts: 704
Joined: Thu 26 Oct 2006, 01:06

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by D.E.S »

Ahab wrote:Joo enköhän ole tulossa. On tullut tutustuttua vaulttilaisiin jo muutenkin joten bongaan ja löydän heitä paikanpäältä joten menen mielummin fiiliksen mukaan kuin sitoudun sen kummemmin mihinkään miittiin. Muutenkin tänä vuonna olisi tarkoitus hengata siellä ainakin lauantaina vaultin ulkopuolisen kaverin kanssa.
Viime vuonna järkättiin vaulttilaisten telkkarinki, joka oli kätevä juuri siksi ettei tarvitse sen kummemmin sopia mistään miitistä vaan siinä hengataan yhdessä sillon kun ollaan paikalla.

Siirsin Yleiskeskusteluun.
Joo hienoutta. Itse en tunne ulkonäöltä kuin kaksi vaulttilaista, ja toinen on irl kaveri ja toinen on jakoavain, joten paha sanoo kenestäkään mitään. Pitäiskö vaa kävellä sellasen vitun ison kyltin kanssa missä lukee "vault" Jos mitään virallista miittiä ei tule tapahtumaan?

Kiitokset ahab siirrosta asiallisempaan paikkaan.
"Taste
User avatar
mauseri
LD50
Posts: 3674
Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by mauseri »

kuullostaa aika hyvältä idealta,tosin olen nykyään niin pa et voi olla vaikee liikkua..mut uskon että meistä suurin osa on aikalailla saman mielistä sakkia ja vois olla sika hauskaa esim:trippailla jossai parinkymmenen tyypin kanssa.ajankohta ois mun mielestä silokkiajankohta:)

edit:joo mun moka,näköjään en ollu taas eilen ollut kovinkaan viisaana,kiitokset alkoholin paskan..
Last edited by mauseri on Fri 04 Jul 2008, 07:48, edited 1 time in total.
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"
User avatar
D.E.S
Kameleontti
Posts: 704
Joined: Thu 26 Oct 2006, 01:06

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by D.E.S »

Konemetsä on muuten ihan muutamien päivien sisään joten silokkiajankohta ei käy kysymykseen, ja kuten topicista voi päätellä, kyse on konemetsässä tapahtuvasta nistiyhteiskuntatapaamisesta, joten syksyn sävelet lienee vaihtuneet menneen tullen lumiksi :(
"Taste
User avatar
benelux fat
Kameleontti
Posts: 510
Joined: Wed 21 Sep 2005, 23:54
Location: Hki

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by benelux fat »

Tulossa rajulla satsilla mestoille! Jos jotai tarvii ni tarvittaes mejän telttaa...?? :mrgreen: :mrgreen:
"Trippi pakottaa ajatukset kulkemaan eri tavalla ja irtautumaan itse rakennetuista muureista, jotka toisilla saattavat pitää horjuvaa mielenterveyttä pystyssä." Miffy @ P-linkki.
User avatar
yoshimura
Psykonautti
Posts: 56
Joined: Tue 19 Jun 2007, 00:54

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by yoshimura »

tulossa ollaan mut nyt kyl kieltämättä vähän vituttaa ku rahaa on mut kaikki on kiven alla en saa ees savui sinne :/ masentavaa. No tarttee viel soitella vähä.
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

itse saapumas julman köörin kans... vihdoinkin asuntoauto mukana + puutarha katos.... törmätään siel :mrgreen:
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
Delirium Tremens
Kameleontti
Posts: 581
Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Delirium Tremens »

Kai sinne pitää raahautua. Melkein voisi väittää ettei ole rahaa tai aikaa mutta ei viitsi valehdella. Naurettavaa ja vihastuttavaa on, että pysäköinti on tänä vuonna niin törkeän hintaista. Olosuhteiden pakko ilmeisesti, joten voisi olettaa tulevaisuudessa olevan paineita uusiin järjestelyihin. Uusi sijainti tai massakuljetus etäämmältä? Tapahtuma lienee kuitenkin tuomittu paisumaan ehkä nopeastikin kävijämäärässä.
AD_HD @ synirc
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

viime vuonna kävijöitä oli joku 9000 nyt ne povailis et tänä vuonna tulis n. 12000 8)
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
User avatar
bol
Kameleontti
Posts: 601
Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by bol »

Siellä nähdään 8)
Enth

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Enth »

Mahdollisesti.
sxoxyvg
OD
Posts: 1622
Joined: Tue 19 Jun 2007, 02:22

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by sxoxyvg »

Rahaa ois just ja just lippuun... Kyydit ja päihteet vielä. Kalliiks tulee.

Lippu check.
Kyydit check.
Päihteet... Perkeleen vittu. No eiköhän tämä tästä, onhan viel aikaa vaik kuinka!
Last edited by sxoxyvg on Tue 08 Jul 2008, 20:22, edited 1 time in total.
negatiivisesti sekaisin

<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

mut se on kyl sen arvosta :mrgreen:
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
User avatar
yoshimura
Psykonautti
Posts: 56
Joined: Tue 19 Jun 2007, 00:54

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by yoshimura »

itken kohta, ei saa mistää päihteitä tai sais mut en oo hirveest kiinnostun mistää subusta :/ ennemmin jotaa nopeita tai psykejä ja tietysti ganjaa . Unelmien täyttymys ois ku sais mdma:ta ja gangaa sillä pärjäis. alkomahooliahan sais kaupasta mut ei sitä voi hirveesti juoda ku ei pääse kolmantena päivänä lähtee sit liikenteesee ollenkaa :D ja oishan mul xanoreita mut ei oo mun juttu. Tää on just tätä ku asuu landel nii ei täält saa mitää :(
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

lääke puoli kunnos... mut ois kyl kiva muistaa siit reissust jotain :lol: pitääpi metsästellä noit deelejä viel ;)
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

AAAAAARGH!!!!! kolme päivää enää :mrgreen: :mrgreen: 8) täydellinen reissu tänä vuonna tulos, artistit kovinta luokkaa ja sitku vielä natsais noi nautintoaineet ;) ja luontoäitikin näyttäis olevan hyvällä tuulella koko viikonlopuks 8) 8) 8) 8) 8) 8)
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
-lalalaa-

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by -lalalaa- »

Tulossa ollaan ja vaultin miittiinkin voisin osallistua jos vain huolitaan.
Pistäkää vaikka pm jos mukaan mahtuu vielä.
chibbo

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by chibbo »

Tullaan joo. Miitti olisi tosiaan kiva. Ilmotelkaa jos sellainen on :)
User avatar
D.E.S
Kameleontti
Posts: 704
Joined: Thu 26 Oct 2006, 01:06

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by D.E.S »

Mä en ees tiiä mistää miitistä mitää, taidan oikeesti toteuttaa sen kyltin mis lukee "D.E.S Vault"
"Taste
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

helpointahan olis se että joku ottais "kunnian" vault miittingin keskipisteestä... jonne vois eksyy aina sillonku siltä tuntuu.
paha mennä "sitoutuu" mihinkään tarkkaan paikkaan ja kellon aikaan
Who will be the Master of the mystery Forest :?: :D
(tietenkin kun ja jos joku sen spotin haluu pistää pystyyn ni ei olis pahitteeks lyödä lukkoon kellon aikaa esim. Pe: 21oo porukka rupeis valuu tähän kyseiseen "miitting ytimeen" teltta/asuntoauto (mikä se nyt sit ikinä onkaan)
tällä tavoin sais kerralla paljon porukkaa kasaan ja vois siitä sit keksii... no ihan mitä tahansa ;)
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
Ahab

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Ahab »

Vaulttia tunnetaan jonkun verran myös vaultin ulkopuolella joten kyltissä voisi lukea jotain muuta esim. Kuusamo. Jos paikalle tulee Kuusamolaisia ihmettelemään niin työnnätte niille happoa suuhun ja ohjaatte eteenpäin.
sxoxyvg
OD
Posts: 1622
Joined: Tue 19 Jun 2007, 02:22

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by sxoxyvg »

Miittialuetta kehiin niiden kesken jotka paikalle ovat tulossa? Ettei tarttis julkisella puolella huudella..
negatiivisesti sekaisin

<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
User avatar
D.E.S
Kameleontti
Posts: 704
Joined: Thu 26 Oct 2006, 01:06

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by D.E.S »

Ok, mulla on sitte kuusamo mukana. Teippaan sen itseeni.
"Taste
User avatar
lanttu
Apteekki
Posts: 355
Joined: Sat 25 Nov 2006, 06:20

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by lanttu »

voisin duunaa PSYvault lipun.
wtf
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

count me in for PSYvault!!! 8) 8) 8) 8)
setitki natsas just niinku oon suunnitellu, ihan vitun hyvä fiilis päällä :D
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
User avatar
Sekaisin vai ette
Karvakuono
Posts: 21
Joined: Tue 24 Jun 2008, 18:27

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by Sekaisin vai ette »

supress wrote:voisin duunaa PSYvault lipun.
tee supress sit sellanen lippu mihin voi melkeen törmätä :lol:
Muistapa vain, että se asenne jonka vallassa heräät, ratkaisee millainen päivästäsi tulee
sxoxyvg
OD
Posts: 1622
Joined: Tue 19 Jun 2007, 02:22

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by sxoxyvg »

Private message, yksityisviesti.
negatiivisesti sekaisin

<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
User avatar
[Silppuri]
Psykonautti
Posts: 76
Joined: Wed 25 Jul 2007, 05:01

Re: Konemetsä 2008 (ihan oikeesti)

Post by [Silppuri] »

Kutsuu mua Kuusamo o/
Life is noise. Find the melodies.