"Herääminen"

[runanhide]

moi! rekisteröidyinpäs tänne koska ajattelin että täällä voisi olla ihmisiä joilla on ollut samankaltaisia fiiliksiä ja kelailuja..
eli tässä mun stoori:
poltin pilveä suht aktiivisesti 1,5 vuotta (välissä kyllä viikkojenkin taukoja) ja sitten joulukuun aikaan tyyppailin noita lsa-siemeniä kolmeen otteeseen.. ekat 2 trippiä olivat mielenkiintoisia musan/varjojen-fiilistelyä ja euforiassa kieriskelyä (ei kuitenkaan mitään kovin diippiä) mutta kolmas oli oikeasti todella merkittävä kokemus kaikkine euforioineen, kelailuineen ja sekoamispelkoineen.. annos oli isompi ja nautittiin myös pilveä lsa:n kanssa, aika katosi, tietyllä tavalla egokin jäi taka-alalle ja ajatukset vilistivät sinne sun tänne.. kaikki oli uutta ja outoa, set ja setting oli todella mieluisa mutta sitten teimme virheen ja lähdimme nousuvaiheessa kaupungille ja baariin.. oli sellainen tunne etten tuntenut tätä kaupunkia, käsitteet kuten aika tai raha tuntuivat täysin absurdeilta.. sitten alkoi sekoamispelot, mitä jos en selviäkään tästä enää normaaliin olotilaan.. mitä jos jäänkin tälle tripille loppuelämäkseni etc. no loppu hyvin kaikki hyvin, kun sain tilanteen haltuun niin loppuilta oli miellyttävä..
tämän lsa-kokemuksen jälkeen toleranssini pilveen muuttui täysin.. koin parin viikon jälkeen ylivoimaisesti hirveimmät överini (onneksi ei kestänyt kuin jonkun 1,5 tuntia) kun kyhättiin cannabutteria ja sitä kaakaoon ja leivoksiin+tuhti jointti siihen päälle.. menetin taas täysin kontrollin ja minäkuvani repeili täysin, en oikein tiennyt kuka olen ja missä olen.. no siitäkin selvittiin.
sen jälkeen polttelin ja kaikki oli fine, homma alkoi mennä vaan diipimmäksi joten pienensin annosta.. oli tosi mukavia ja hyväkin paukutteluja mutta usein valtasi just jotenkin sellanen olotila että on taas "tripillä" ja tietyllä tavalla erkanee itsestään. tämä oli myös hauskaa mutta sitten kun homma alkoi tosissaan mennä diipiksi tajusin että nyt on pakko lopettaa. tämän tein siis helmikuun alkupuolella..
ja nyt on ollut elämäni vaikeimmat 4 kuukautta. mulla on kaikki periaatteessa tosi hyvin. on tyttö, vanhemmat+sisarukset jotka luottaa muhun, monta hyvää ystävää, töitä ja pitkä ulkomaanreissu edessä.. silti on välillä jotenkin ihan saatanan vaikea olla.. mun maailmankatsomus on järkkynyt ja muuttunut tän neljän kuukauden aikana enemmän kuin koskaan ennen ja yritän kyllä kokea sen positiivisena asiana ja ottaa kaikenlaiset tuntemukset vastaan mutta tuntuu vaan niin vitun tyhjältä välillä. ja siltä ettei mulla oo oikeestaan mitään identiteettiä. ja jotenkin välillä ihan KAIKKI asiat tuntuu jotenkin erilaisilta, näyttääkin jotenkin erilaisilta, eikä saa sellasista asioista kiksejä kuin aikaisemmin sai. mä oon myös kyllä oppinut itestäni tosi paljon tänä aikana, ja on tajunnut kuinka tärkeetä tärkeet ihmiset ja tärkeet jutut on itelle, ja on tää ollut ja varmasti tulee olemaan kasvattavinta aikaa elämässä mutta en vaan enää kestäis olla näin hukassa itteni kanssa (vaikka ei tää todellakaan oo siis koko ajan. on mulla joka päivässä hauskoja ja iloisiakin hetkiä)
niin, ja polttelu tai muut doussit ei tuu kuuloonkaan, bissen juominenkin saa aikaan jotenkin oudon olon.. oon nyt ollut täysin selvänä, koska luulin tossa huhtikuun alussa että "jee, oonhan mä nyt saanut nää kelailut haltuun" ja luulin olevani sinut itseni kanssa ja poltin skidit paukut ja sitten lähti tosi inhottavat psykoottiset olot (jotka onneks kesti pahimmillaan vaan sen seuraavan päivän).. ja sen jälkeen oon käynyt läpi samaa prosessia kuin helmikuun alusta mutta välillä vaan vielä rankempana.

onko jengillä täällä ollut samanlaisia fiiliksiä? ois kiva kuulla vähän mietteitä teiltä.

edit:
pitää vielä lisätä se, että tämän ajanjakson todellisia hyviä puolia on ollut yhteiskunnan ja sen rakenteiden parempi tiedostaminen ja se että on tajunnut miten ei halua elää kuin kone, opiskella "jotain" ja suorittaa ja vääntää töitä hiessä neljääkymmentä vuotta vaan sen takia että se on hyväksytty elämänmalli. monia asioita on tullut kelattua oikeasti pintaa syvemmältä.. vaikka olen ollut aiemmin samaa mieltä niin silti tuntuu että tänä aikana tiedostavuus on lisääntynyt ja tietyllä tavalla sitä on myös enemmän erkaantunut yhteiskunnasta...

[Tofupekoni]

Ensinnäkin hyvä, että rekisteröidyit. Nimittäin vertaistuki ja asioitten "paperille" (pikseleille) saaminen auttaa sekin osaltaan. Noi sun oireet kuulostaa kyllä vähän niinkuin masennukselta, mutta en kyllä osaa sanoa, kun en mikään psykologi ole. Psykonautti ei ole ihan sama juttu.

Mulla tulee täsmälleen tuon laisia tuntemuksia joskus kun on ottanut jotain hitaasti toimintansa aloittavaa psykedeeliä, silloin kun sitä odottelis alkavaksi, mutta se on ihan eri vaiheessa kuin tämä sun ahdistus. Siihen auttaa yleensä ahdistuksen laukaisevien asioiden syvällinen pohdiskelu ja tiedostaminen. Ensimmäisenä tulee mieleen kysymyksiä kuten; Oletko joutunut salailemaan jotakin (esim. pilvenpoltto), Oletko tyytyväinen päivätyöhösi, Oletko oikeasti onnellinen tyttösi kanssa, Onko elämässäsi tapahtunuta jotan traumaattista, mikä nostaakin päätään vasta nyt ja jos vastasit kyllä yhteen tai useampaan kysymykseen, Oletko tyytyväinen siihen mitä teet asialle. Ja on tietenkin myös monia muita asioita, jotka voivat aiheuttaa ongelmia,

kuten:

Lainaus threadista Psykedeelit: Mistä aloittaa vai kannattaako kokeilla edes?

Mutta loppujen lopuksi psykedeelit eivät ole kaikille ja tuo LSA - Paratiisin kautta sairaalaan on varoittava esimerkki miten hyvin pienelläkin annoksella voi mennä pahasti vikaan. Kannattaa ottaa selvää onko suvussasi ollut mielenterveysongelmia. Terence McKenna sanoo tämän asian aika osuvasti sellaisessa videopätkässä joka yleensä kulkee nimellä "Terence McKenna short Interview" tai vastaavaa mutta enpä nyt löytänyt yhtään linkkiä. Jos ei kukaan löydä tätä voin kirjotella quotea kunhan jaksan.

Kestipä kauan jaksaa kirjoittaa ylös parin minuutin videossa käytetty puheenvuoro. No tässä kuitenkin jos joku tätä sattuu joskus vielä lukemaan. Kuitenkin aika osuvasti sanottu.
Terence McKenna - Short Interview.avi

They dissolve boundaries within the psyche, between the conscious and unconscious mind. They dissolve the boundaries that separate people. They dissolve boundaries of time and space. Most people profit from boundary dissolution. It introduces them to the wider horizon of reality. But there are among us people for whom the maintance of boundaries is a daily struggle. They are trying to create an ego, trying to create a coherent view of the world. These are certainly not candidates for psychedelic experience. My concern is that the fearful among us have set the social agenda for all of us and so we are all told that this is somehow corrosive of social values, somehow compromising of sanity.
The psychedelic experience is the most intense experience a human being can have this side of grave. The boundary dissolving capacity of these psychedelic substances act as it were like a reset button. We are not ultimately the creatures of our culture. Ultimately we are biologically defined and what the psychedelics do I think is just inject an enormous amount of distance between ourselves and our learned cultural values.

Jos tunnistat itsesi tuosta McKennan puheenvuorosta, koita vain pidättäytyä psykejen käytöstä jonkun aikaa, syö hyvin, paljon vitamiineja ja hedelmiä ja ennen kaikkea paljon kalaa, koska se laskee stressitasoa.

Yksi vaihtoehto, vaarallinen, mutta saattaisi toimia olisi tehdä uusi trippi (miel. jollain muulla psykedeelillä(Sienet tai huasca voisi olla sopivia, opettaja/parantajia)), mutta oikein hyvässä settingissä(Huom! Ei liian pienellä annoksella.) (ja tietty mahd. hyvässä mind setissäkin), jotta se poistaisi henkisestä systeemistäsi edellisen tripin "kuonat".

Toinen hyvä threadi, mitä kannattaa silmäillä on: Psykedeelien aidot haitat?

Jos nämä "jälkioireet" paisuvat aivan elämää hallitseviksi, suosittelisin ehkä kääntymään lääkärin puoleen, psykiatrin, mutta jos vaan mhd. koita välttää kaikkia mömmöjä mitä ne tarjoo. Ne kyllä sopii suhteellisen hyvin viihdekäyttöön, mutta ei elämänhallintaan. Se on jotain mitä pitää tehdä itse.

Mutta varmin parantaja on aika.

Älä missään nimessä ota vakavasti mitään mitä olen tämän rivin yläpuolelle kirjoittanut. Tämän rivin alapuolella on vakavasti otettavimmat sanat, mitä voin sanoa:

Onnea ja jaksamista.

Älä hätäile!

[runanhide]

Ensimmäisenä tulee mieleen kysymyksiä kuten; Oletko joutunut salailemaan jotakin (esim. pilvenpoltto), Oletko tyytyväinen päivätyöhösi, Oletko oikeasti onnellinen tyttösi kanssa, Onko elämässäsi tapahtunuta jotan traumaattista, mikä nostaakin päätään vasta nyt ja jos vastasit kyllä yhteen tai useampaan kysymykseen, Oletko tyytyväinen siihen mitä teet asialle. Ja on tietenkin myös monia muita asioita, jotka voivat aiheuttaa ongelmia,

joo.. oon miettinyt noita kaikkia asioita että oisko vika niissä. mutta toisaalta kun mulle tulee se ahdistus tulee yleensä sellanen "tyhjä" olo ja tuntuu etten tavallaan oo mitään mieltä mistään ja oon täysin hukassa itteni kanssa.. toisaalta joistain ihan pienistä perusasioista on saanut tosi paljon kiksejä ja ruvennut havainnoimaan enemmän, esim. luonnossa käveleminen on aina saanut paremmalle päälle ja tullut välil samanlaisii fiiliksii kun lapsena että elämä on sellasta seikkailua tunnustaminen mutsille pilvijutuista jeesas tosi paljon.. ja se ymmärsi, ei mennyt välit tai mitään vastaavaa. luottamus säilyi ja tuli parempi mieli.. näistä psykejutuista en oon kertonut mitään mutta ehkä ihan hyvä niin.

Mutta loppujen lopuksi psykedeelit eivät ole kaikille ja tuo LSA - Paratiisin kautta sairaalaan on varoittava esimerkki miten hyvin pienelläkin annoksella voi mennä pahasti vikaan. Kannattaa ottaa selvää onko suvussasi ollut mielenterveysongelmia. Terence McKenna sanoo tämän asian aika osuvasti sellaisessa videopätkässä joka yleensä kulkee nimellä "Terence McKenna short Interview" tai vastaavaa mutta enpä nyt löytänyt yhtään linkkiä. Jos ei kukaan löydä tätä voin kirjotella quotea kunhan jaksan.

on suvussa ollut jonkin verran hulluja ja mutsin puolella vaikeeta masennusta.. tosta mckennan tekstistä voin kyllä sanoo sen että tietyllä tavalla allekirjoitan noita jotain juttuja, itsestä tuntuu välillä just että on joutunut "opettelemaan kaiken alusta" ja tavallaan tuli nähtyä liikaa.. en todellakaan vähättele sitä etteikö kaikesta tästä kelailusta ja identiteettikysymyksistä olisi hyötyä tulevaisuudessa, ja hyvähän nää asiat on käydä läpi ennen kuin esim. hankkii lapsia.. mutta vaikeinta on just se että ei välillä oikein tiedä kuka on ja miksi on ja mitä on.. pitäis vaan ottaa kaikki kelailut vastaan ja hyväksyä ne mutta kun joskus sekään ei onnistu..

Jos tunnistat itsesi tuosta McKennan puheenvuorosta, koita vain pidättäytyä psykejen käytöstä jonkun aikaa, syö hyvin, paljon vitamiineja ja hedelmiä ja ennen kaikkea paljon kalaa, koska se laskee stressitasoa.

joo pitäis kyllä syödäkin paremmin.. oon syönyt ihan vitun yksipuolisesti kun oon tehnyt niin järjettömäl määräl töitä (keskimäärin 45 tuntia viikossa) ja välissä ei aina ehdi syömään mitään kunnon ateriaa niin tulee vedettyä kaikkee välipala-settiä.

Yksi vaihtoehto, vaarallinen, mutta saattaisi toimia olisi tehdä uusi trippi (miel. jollain muulla psykedeelillä(Sienet tai huasca voisi olla sopivia, opettaja/parantajia)), mutta oikein hyvässä settingissä(Huom! Ei liian pienellä annoksella.) (ja tietty mahd. hyvässä mind setissäkin), jotta se poistaisi henkisestä systeemistäsi edellisen tripin "kuonat".

tää vois oikeasti toimiakin, tai sitten vaan "veis kauemmas".. mutta ongelma on siinä että en oikeasti uskalla, esim. kun nyt just huhtikuussa poltin frendin kaa snadit paukut niin siinä sitä mentiin taas, tosi psykoottinen olo oli ja kun toi olo on ollut jo mulla niin monta kertaa niin en halua ottaa sitä riskiä..

Jos nämä "jälkioireet" paisuvat aivan elämää hallitseviksi, suosittelisin ehkä kääntymään lääkärin puoleen, psykiatrin, mutta jos vaan mhd. koita välttää kaikkia mömmöjä mitä ne tarjoo. Ne kyllä sopii suhteellisen hyvin viihdekäyttöön, mutta ei elämänhallintaan. Se on jotain mitä pitää tehdä itse.

joo kävinkin jossain a-klinikalla puhumassa kun oli kaikista hurjimmat fiilikset ja se jeesas kyl.. en oo nyt käynyt siellä sen jälkeen mutta pitäis varmaan. mömmöjä en aio kyllä ottaa.. suvussa ja kaveripiirissäkin nähnyt miten zombiks niist voi tulla..

Onnea ja jaksamista.

Älä hätäile!

kiitti, yritetään!

[Ahab]

Katso 5-HTP ja Tryptofaani ketju. Tasapainottava ravintolisä. Saa luontaistuotekaupoista.

[Dagga]

Kuulostaa jotkin asiat hyvin tutuilta. Minullakin, niin kuin varmasti monella on suhde pilveen muuttunut psykejen aktiivisen käytön seurauksena, ja saatan saada ahdistavia oloja pilvestä, ja jopa röökistä, se on pahin kaikista! Piti vaan sit siirtyä pilven päivittäispolttelusta satunnaiseen. Ylipäätään ahdistus on nykyisin sellainen mörkö, joka vaanii jatkuvasti minua, mutta pystyn pitämään sen piilossa elämänhallinnalla suht hyvin, siirtyminen päihdekeskeisestä elämästä ns. normaaliin elämään on auttanut, työ ja parisuhde yms. Mutta ne sinulla taitaakin olla kunnossa.Vaikka pilvestä tuleekin ahdistavia olotiloja, en psykedeeleissä koe samaa hyvällä set&settingillä. Vaikka rankat tripit on rankkoja, niin kyllä pilviahdistus on vertaansa vailla. Deeleissä tunnen että löydän taas hetkeksi sen puuttuvan palan itsestäni, jonka olen hukannut (luultavasti Daturasekoiluissa). Niin ja bentsokaan ei tunnu auttavan kun oon maistellut, ne päihdyttää, muttei poista ahdistusta, tuskin mikään auttaa, ku luulen et vika ei välttämättä ole minussa vaan ympäristössä. Kai se voi olla se kaipuu jonnekin ihan muualle, ja voimattomuuden tunne.

[aphos]

Inhottavaa, että jollain on tullut noin negativisia ajatuksia.

Toisaalta, kun ajattelee, että sadattuhannet suomalaiset syövät psyykelääkkeitä, ei ole ihme. Kai se on siitä, että kaikenlainen oravanpyörässä juokseminen ja muu epänormaali, orjuuttava paska lopulta kilauttaa kaikki ihmiset.

You're heading the wrong way..

EDIT: kai kyse on siitäkin, ettei ihmiset osaa tulkita, mistä oma ahdistus ja pahoinvointi johtuu. Ikävä, että hyvät tyypit kärsii, perusjunttia kadulla en kyllä sääli, päivastoin. Sitä niittää mitä kylvää

EDIT EDIT: Sanoisin, että jos on vaikeuksia kannabiksen kanssa, niin siinä vaiheessa kannattaa jo alkaa miettiä, että mistä kiikastaa.. vielä vähemmän alkaa vetämään mitään vahvempia psykoaktiiveja.

[Aukikco]

Ikävä, että hyvät tyypit kärsii, perusjunttia kadulla en kyllä sääli, päivastoin. Sitä niittää mitä kylvää :twisted:

Mitä haittaa siitä olisi, jos perusjuntti löytäisi todellista, syvällistä onnellisuutta? Sellaisen myötä hän todennäköisesti alkaisi muovautua vähemmän perusjuntiksi.

Ja tietysti, toisaalta - kukaan ei ole puhtaasti perusjuntti, kaikissa on potentiaalia. Mutta ymmärrän kyllä toki kelasin, kyllä muakin välillä rassaa kun tiettyjen yksilöiden idiotismilla ei tunnu olevan loppua. Mutta kyllähän sillä on - noi on vaan tunteita, ei totuus.

EDIT EDIT: Sanoisin, että jos on vaikeuksia kannabiksen kanssa, niin siinä vaiheessa kannattaa jo alkaa miettiä, että mistä kiikastaa.. vielä vähemmän alkaa vetämään mitään vahvempia psykoaktiiveja.

Tiedän kyllä useita ihmisiä, jotka saavat kannabiksesta paljon rankempia tai ahdistavampia olotiloja kuin muista psykedeeleistä. Aika yleiseltä tuntuu ajatus siitä, että kannabis on sumeampi, muut psykedeelit kirkkaampia, selkeämpiä. Mutta riippuu tosiaan ihmisestä.

Runanhide, kuulostaa kyllä varsin tutunsuuntaisilta tuntemuksilta. Tosiaankin, älä hätäile, ei paniikkia - se on hyvä ohjenuora. Minusta vaikuttaa aika voimakkaasti siltä, että sinulla on käynnissä suurista näkökulman muutoksista seuraava adaptoitumisvaihe. Joskus se sisältää tyhjiä tuntemuksia. Mielenkiintoista on se, että tyhjiä hetkiähän lienee kaikilla ihmisillä. Psykedeelien käyttäminen herkistää kaikenlaisille tuntemuksille, joten se myös voimistaan tyhjyyden tuntemuksia, tekee ne jotenkin selkeämmäksi.

Lisäksi kyse lienee myös siitä, että psykedeelit aiheuttavat tietyllä tavalla myös persoonallisuudesta irtautumista. Persoona-sanahan tulee alunperin käsitteestä "persona", joka tarkoittaa naamiota. Persoonallisuus on näytelmää, teatteria. Kun näkee naamion taakse, saattaa havaita että takana on vain tyhjyyttä. Suhtautuminen tähän tyhjyyteen määrittelee paljon. Ymmärtääkseni se on ihan sama tyhjyys kuin esimerkiksi meditaatiossa "tavoiteltava" tyhjyys, se outo, ääretön havainnoija joka sijaitsee persoonallisuuden takana.

Lääkkeitä tilaasi? No, oletkin jo tehnyt mielestäni tärkeimpiä asioita - ottanut etäisyyttä päihteilyysi (tunnet luultavasti jos sen aika vielä tulee), alkanut puhua noista tuntemuksistasi ja tehnyt jonkin verran asioita jotka tuntuvat hyvältä. Kahta jälkimmäistä tuskin voi tehdä liikaa, siispä lienee hyvä idea keskittyä niihin. Jos luonnon helmassa oleminen tuntuu hyvältä, vietä sitten enemmän aikaa luonnon helmassa. Jos puhuminen tai kirjoittaminen auttaa, niin puhu ja kirjoita. Mutta ennen kaikkea suora kokemus on tärkeää - teoreettinen ja käsitteellinen lätinä vie kyllä eteenpäin, mutta loppujen lopuksi on kuitenkin vain tanssi, jatkuva sykli joka kyllä kuljettaa jonnekin mutta ei kuitenkaan koskaan pysty tarjoamaan onnea ilman suoraa kokemusta.

Itse olen tulkinnut omien kuvailemiesi kaltaisten kokemusteni merkitykseksi nimenomaan herättää minua siihen, mitä olen elämälläni tekemässä. Ääni sisälläni huutaa: "Nautitko todella tästä? Jos nautit, niin miksi silti haluat jatkuvasti jotain muuta? Herätys! Tee muutos nyt heti! Käynnisty, kohtaa pelkosi!"

Mitä enemmän olen alkanut tuota ääntä seuraamaan, sitä paremmalta on tuntunut. Nähdäkseni suurimpia psykedeeleihin liittyviä ongelmia on se, että surullisen moni saa oivalluksia muttei kuitenkaan ala toteuttamaan niitä käytännössä, vaan jää ainoastaan jumittamaan niitä päänsä sisällä. Tämä on omiaan heikentämään itsetuntoa - se herättää sellaisia kysymyksiä kuin "miksen minä saa mitään aikaan?" - tätä toki lisää tietoisuus siitä, että mahdollisuuksia olisi.

Masennus on vaarallinen sana. Jos sitä haluaa käyttää, on mielestäni tärkeää nähdä, että se on nimenomaan mahdollisuus, etenkin kun se ei ole vielä muodostunut kaikenkattavaksi, jatkuvaksi, immobilisoivaksi. Siinä on usein kyse siitä, että ihminen alkaa tulla tietoiseksi itsestään, tuntemuksistaan, siitä miltä asioiden tekeminen hänestä tuntuu. Tämän seurauksena on äärimmäisen rankkaa jatkaa perseestä olevien asioiden tekemistä. Usein ihmiset kuitenkin näin tekevät, ja siitä seuraa pahoinvointia.

Itse en esimerkiksi tahtoisi tehdä mitään työtä, joka ei tuntuisi sellaiselta että tekisin sitä vaikkei tarvitsisi välittää rahasta. Tämä on avartanut erittäin paljon - olen löytänyt töitä jotka tuntuvat oikeasti mielekkäiltä. Ennen kaikkea kyse on toki asennoitumisesta tekemiinsä asioihin, mutta jo valmiiksi hyvältä tuntuvilta asioilta lienee helpointa aloittaa.

Oletko varma ihmissuhteestasi? Usein ihmiset tuntuvat pitäytyvän ihmissuhteissansa riippuvuuden, mukavuudenhaluisuuden ja turvallisuudentunteen vuoksi. Tällaisessa tilassa on äärimmäisen helppo kusettaa itseään. Noiden juttujen tiedostaminen saattaa helpottaa.

Ja sitten todellakin ruokavalion merkitys - sitä ei voi vähätellä. Jos auton bensatankkiin tunkee sinne sopimatonta roskaa, se ei luultavasti käy kovin hyvin. Sama pätee ihmiseen. Useimmat ihmiset eivät ymmärrykseni mukaan kiinnitä ollenkaan tarpeeksi huomiota ruokavalioonsa. Mikä nyt sitten on tarpeeksi - itse ehkä määrittelisin niin, että niin kauan kun ihmisellä on mitä tahansa psyykkisiä/fyysisiä vaivoja joille ei ole selkeää syytä, ruokavalioon ei luultavasti ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Se ei varmaankaan ole koko vastaus, mutta olennainen osa kokonaisuutta. Itsekin olen viime aikoina ruokailutottumuksiani kovasti tarkkaillut, koska kärsin omituisesta, ajoittaisesta väsymyksestä jolle ei tunnu olevan mitään luonnollista syytä.

Ja sitten myös liikkuminen - lienee hyvä välillä viedä kehoansa jonkinasteiseen rasitustilaan. Itse teen tätäkin liian harvoin, ja selvästi suunta on lisäämiseen päin, koska aina kun liikun intensiivisesti, siitä tulee hyvä olo.

Meditaatiota tai joogaa voin myös suositella, ne lisäävät yleistä tasapainoa ja tuntuvat myös nostavan roimasti kapasiteettia omien kykyjen ja itseymmärryksen suhteen. Kokeilepa joskus meditoida tyhjyyden hetkellä - millaisia havaintoja tai tuntemuksia syntyy?

Tässä nyt hajanaisesti joitakin asioita.

Ennen kaikkea - se menee kyllä ohi. Ennemmin tai myöhemmin. Tai siis, varmaan erilaisia tunnetiloja tulee siunaantumaan koko elämän ajan, mutta painopiste, dominanssi muuttuu. Itse olen vuosi vuodelta havainnut jonkinlaisen onnellisuuden selkeimmin kasvavaksi ja vallitsevaksi tunnetilaksi. Kaikki on hyvin. Tätä ei poista negatiiviset tuntemukset, skeptisismi eikä epätoivo, vaikka ne toki vaikuttavatkin.

[aphos]

Ikävä, että hyvät tyypit kärsii, perusjunttia kadulla en kyllä sääli, päivastoin. Sitä niittää mitä kylvää

Mitä haittaa siitä olisi, jos perusjuntti löytäisi todellista, syvällistä onnellisuutta? Sellaisen myötä hän todennäköisesti alkaisi muovautua vähemmän perusjuntiksi.

Ja tietysti, toisaalta - kukaan ei ole puhtaasti perusjuntti, kaikissa on potentiaalia. Mutta ymmärrän kyllä toki kelasin, kyllä muakin välillä rassaa kun tiettyjen yksilöiden idiotismilla ei tunnu olevan loppua. Mutta kyllähän sillä on - noi on vaan tunteita, ei totuus.

Epäilenpä että on.

Anteeksi vain, että otan hupia siitä, että joku, jonka elämäntehtävä on vaikeuttaa muiden ihmisten elämää, saa vähän omaa lääkettään. Anteeksiantaminen on jumalaista, mutta olenkin vain ihminen

Jotenkin en pysty suremaan sitä, että ahdistuneet, keski-ikäiset juoppoidiootit alkaa listimään itseään. Se on voi voi.

Saatan olla vähän vihainen. Mutta sä ootkin naivi

EDIT: Olet tietysti oikeassa (niinkuin yleensä), mutta mulla on sellainen tutina, ettei meno muutu, ennenkuin vanhat sukupolvet alkaa kuolemaan pois. Ikävä juttu on se, että nämä vanhukset myrkyttää penskojaan samantyylisellä paatoksella kuin itse ovat oppineet elämään.

Tosi juttu on kyllä se, ettei ihmiset edisty, ennekuin opitaan puhaltamaan yhteen hiileen ja ratkaisemaan asioita kimpassa - riitelyn sijaan.

Hyviä näkemyksiä (niinkuin aina).

[Aukikco]

Anteeksi vain, että otan hupia siitä, että joku, jonka elämäntehtävä on vaikeuttaa muiden ihmisten elämää, saa vähän omaa lääkettään. Anteeksiantaminen on jumalaista, mutta olenkin vain ihminen

Eihän siinä sinänsä mitään vikaa oo, kyllä mä teen ihan samaa. Ei mun pointti oo dumaa, ollenkaan.

Jotenkin en pysty suremaan sitä, että ahdistuneet, keski-ikäiset juoppoidiootit alkaa listimään itseään. Se on voi voi.

Mä pystyn, mut pystyn silti myös nauraa sille ja repimään siitä muutenkin paljon hauskaa.

Saatan olla vähän vihainen. Mutta sä ootkin naivi

Voi olla, että jossain mielessä oonkin. Luultavasti kaikki on. Aika moni ei muuten tajua, että myös pessimismi voi olla hirveän naiivia. Että ei mun optimismi ainakaan oo se joka tekee musta naiivin, ainaki ite näkisin että optimismi on helpommin realistista ku pessimismi koska se on luovaa eikä apaattista.

Kyllä mäkin oon vihainen ja mua vituttaa ajoittain ihmiset. Pointti siis oli lähinnä se, että sen vihan takaa voi nähdä jotain muuta ku vaan sen että ne ihmiset on perseestä.

mulla on sellainen tutina, ettei meno muutu, ennenkuin vanhat sukupolvet alkaa kuolemaan pois. Ikävä juttu on se, että nämä vanhukset myrkyttää penskojaan samantyylisellä paatoksella kuin itse ovat oppineet elämään.

Tottahan tääki. Sit voi asettaa panokset sille, että tarpeeks moni levittää vastakkaisia meemejä ja urpot kuolee tarpeeks nopeasti pois pilaamasta. Musta näyttäis vähän siltä että näin on tapahtumassa, koska netti on hillitön ajatuskatalysaattori ja parhaiten toimivilla jutuilla on yleensä tapana säilyä, kuten luonnonvalinta sanoo.