Eli tilanne on tämä. Minulla aloitettiin yksityisen kautta metyylifenidaatti pohjainen ADHD lääkitys 2007 alusta ja pari 2v siinä otin dekstroamfetamiiniakin parhaillaan 7 tabl. pvä. Nyt en ole enää töissä ja vakuutuksen katto on rauennut joten pakko oli taipua julkiseen. Sieltä ei mitään tuollaista heru, koska olen päihdeongelmainen. Tai heruu, mutta sellaisia lääkityksiä, jotka ei minulla toimi. Tyyliin joku Voxra ja sitten Strattera. Molempia olen saanut maksimi annoksella eikä mitään. Voxraa meni 600mg/pvä ja Stratteraa 80mg päivä. Ihan hyvän aikaa(+1kk) noita söin eikä mitään.
Mitenköhän tässä oikein pitäisi menetellä? Minusta on hyvin väärin, että opioidi ongelmaan kyllä määrätään korvaushoitoa, mutta ADHD lääkitys ei onnistu klinikan kautta edes siten, että hakisin päivittäin lääkkeet. Mikä helvetti siinä oikein on? Ihan kuin ei se klinikan väki tietäisi, että ihan yhtälailla ellei enemmänkin niitä Suboxoneja käytetään väärin. Esim. suurin osa poistamistani xoneista on ihan klinikkalaisten kautta.
Mitä pitäisi tehdä, että tällainen vääryys saataisiin korjattua..? Potilas asiamies? Olen valmis ihan mihin tahansa kompromisseihin, mutta niistäkään mikään ei klinikalle kelpaa. Olen jopa valmis menemään päihdepsykiatriselle katkolle/vieroitukseen, mutta tuskinpa ne sielläkään sitä kunnollista stimu ADHD lääkitystä aloittaa. Vittu että vituttaa!!!!!
Ei onnistu juu ei. Itsellänikin muutama päihdejuttu papereissa ja julkiselta hanat kiinni, vaikka noista on vuosia aikaa. Itse olen tehnyt niin, että kun tutkimukset on jo tehty ja diagnoosit olleet kourassa hyvän aikaa, ynnä lääkityskin vakiintunut, niin pistän sukanvarteen vuoden mittaan rahaa ja käyn kerran-pari vuodessa uusimassa respan puolen tunnin kontrollikäynnillä yksityisellä. Omat käyntini maksavat satasen pintaan – jos puoli vuotta säästää yhtä käyntiä varten, niin ei se ole kuin reilut 15e/kk. Esim. tupakoivan kannattaa miettiä sauhuttelutahdin laskua kolmella askilla kuukaudessa, sillä säästää tuon summan...
Joo näin vähän pelkäsinkin. Mitäköhän ihmettä mun sitten edes kannattaa enää jatkaa ton julkisen hoidossa hakemassa pari 2mg Rivaa ja yks 100mg Ketipinor päivittäin??? En ole kuitenkaan opioidi ongelmainen joten tiputukseen menossa ei ole mitään järkeä saati sitten korvaushoidossa.
Sitten taas nuo ei stimuloivat ADHD lääkkeet ei minulla toimi joten turhaa päihde-osastolla lusmuamista olisi sekin. Ei tämä tule oikeasti johtamaan mihinkään joten parempi vaan nyt alkaa säästään rahaa ja hakeutua takaisin yksityiselle sektorille. Ilmeisesti tässä ei nyt muutakaan vaihtoehtoa sitten ole helvetti sentään.
Itse asiassa mun asiat ovat jopa pahentuneet nyt sen jälkeen, kun loppui varat yksityiseen ja oli pakko hakeutua julkiselle puolelle. Rahaa palaa paskaan katupiriin yms. turhuuteen ja muut lieveilmiöt siihen päälle. Eihän tässä ole oikeasti mitään järkeä.
Hupu wrote:Eli tilanne on tämä. Minulla aloitettiin yksityisen kautta metyylifenidaatti pohjainen ADHD lääkitys 2007 alusta ja pari 2v siinä otin dekstroamfetamiiniakin parhaillaan 7 tabl. pvä. Nyt en ole enää töissä ja vakuutuksen katto on rauennut joten pakko oli taipua julkiseen. Sieltä ei mitään tuollaista heru, koska olen päihdeongelmainen. Tai heruu, mutta sellaisia lääkityksiä, jotka ei minulla toimi. Tyyliin joku Voxra ja sitten Strattera. Molempia olen saanut maksimi annoksella eikä mitään. Voxraa meni 600mg/pvä ja Stratteraa 80mg päivä. Ihan hyvän aikaa(+1kk) noita söin eikä mitään.
Mitenköhän tässä oikein pitäisi menetellä? Minusta on hyvin väärin, että opioidi ongelmaan kyllä määrätään korvaushoitoa, mutta ADHD lääkitys ei onnistu klinikan kautta edes siten, että hakisin päivittäin lääkkeet. Mikä helvetti siinä oikein on? Ihan kuin ei se klinikan väki tietäisi, että ihan yhtälailla ellei enemmänkin niitä Suboxoneja käytetään väärin. Esim. suurin osa poistamistani xoneista on ihan klinikkalaisten kautta.
Mitä pitäisi tehdä, että tällainen vääryys saataisiin korjattua..? Potilas asiamies? Olen valmis ihan mihin tahansa kompromisseihin, mutta niistäkään mikään ei klinikalle kelpaa. Olen jopa valmis menemään päihdepsykiatriselle katkolle/vieroitukseen, mutta tuskinpa ne sielläkään sitä kunnollista stimu ADHD lääkitystä aloittaa. Vittu että vituttaa!!!!!
Mitä jos et vaan lääkitse sairautta joka on keksitty? Itse olen havainnut olevani tuo ADHD ja pystyn elämään sen kanssa. Ei niinkään sairaus vaan oire tai luonteenpiirre. Oletkohan käyttäny liikaa stimuja???
Suosittelisin kokeilemaan röppöjen sijaan savuja. Voi muuttaa sut kokonaan tai sitten ei..kaikki kiinni itsestä.
"Elämästä saa ja pitää nauttia joka päivä. Matkustaminen on keino muistaa se." -Riku Rantala.
Niin tai kuten mulla niin nostaa nää oireet kymmenenteen potenssiin ja saattaa mennä päiviä tekemättä ihan valehtelematta mitään muuta kuin jumitettua sohvalla, syötyä, käytyä vessassa ja poltettua sitä savua jokaisen muun jokapäivän rutiinin ja askareen pysähdyttyä seinään...
Skitsofreniakin on vaan luonteenpiirre ja keksitty! Miks lääkitä sitä!
Sitäpaitsi eiks jokaikinen oo nykyään ADHD tai ADD?

Molemmat, sekä ADHD, että skitsoreinia ovat oireita yhteiskunnasta. Niihin ei ole järkevää hoito muotoa. ADHD:sta tehdään robotti ja skitsofeenikosta neurolepteilla zombi. Ja kyllä niitä ADHD lääkkeitä tarvitsee mikäli haluaa elää tässä yhteiskunnussa kuuliaisena veronmaksajana. Mutta mielummin elän oireideni kanssa sellaista elämää kuin itse haluan.
"Elämästä saa ja pitää nauttia joka päivä. Matkustaminen on keino muistaa se." -Riku Rantala.
ADHD:n hoitoon kannattaa varmaan kokeilla elää mahdollisimman semmosta luonnonmukasta elämää.. Todellakin yhteiskuntasairaus, Jenkeissä on vissii jotain 7 miljoonaa pentua jotka saa adhd lääkkeenä stimuja..
Kaverilla oli joskus modafiniilia keskittymishäiriöön.. Mut sen saaminen ei oo ihan helppoa.
Ei mulla tästä muuta..
"Oisko tota lisäannost"
"- Notkutat kokoajan.."
"Joo se on toi seroquel.."