Pujo

Keskustelua muille alueille sopimattomista kasveista ja yhdisteistä.
h.s.t.

Pujo

Post by h.s.t. »

Oli tuolla koiruoho-topicissa puhetta pujosta. Ajattelin tehdä oman topicin kun tuli tuota testattua.
Kävin poimimassa pujoa, osan kuivasin sellaisenaan ja osaa lehdistä keittelin tuoreeltaan noin 5 min. ja annoin sitten kuivua. Tämä sen takia, koska tujoni ei katoa keitettäessä eikä liukene veteen, joten muut, mahdollisesti haitalliset aineet(jos sellaisia siinä on) poistuisivat lehdistä.
Viime yönä rupesin sitten mahdollisiin vaikutuksiin perehtymään. Poltin ensin yhden pesällisen keitettyä ja kuivattua lehteä. Huomasin jotain pientä vaikutusta jota en osaa oikein kuvailla, ehkä hieman "tyhjä" vaikutus. Ajattelin, että ehkä se on vain placeboa joten noin 15 min. ensimmäisestä poltosta kävin polttamassa toisen pesällisen. Vaikutus ei pukkannut heti, mutta noin 5 min. päästä polttamisesta selviä vaikutuksia oli havaittavissa. Selvästi rentoutunut olo, vähän kannabismainen mutta ajatukset pysyivät "selvinä".
Unirytmini on ollut hieman sekaisin, mikä ei sinänsä ole uutta eikä outoa minulle, ja olinkin torstaipäivän koulussa nukkumatta edellisenä yönä silmäystäkään. Tulin koulusta kotiin 12 jälkeen ja painuin melkein samantien nukkumaan. Heräsin kuuden aikoihin illalla, joten kun kahden aikaan yöllä rupesin tätä pujoa polttamaan, en mielestäni ollut mitenkään väsynyt. Muutenkaan minulla ei yleensä toimi luontaiset rentouttajat, joiden avulla pitäisi saada paremmin unta.
Mutta toisen pesällisen jälkeen huomasin että mitä vittua, rupes väsyttämään! Jonkun aikaa haukoteltuani pahin väsymys kuitenkin meni ohi, soittelin vähän kitaraa ja ajattelin että voishan sitä vielä pesällisen polttaa. Tällä ei kuitenkaan ollut enää niin väsyttävää vaikutusta, mutta rentouttava edelleen. No, ajattelin että paras painua pehkuihin jos vaikka uni tulisi. Sängyssä makoillessa huomasin että olo oli erittäin rentoutunut ja maltoin pysyä paikallani vaikka yleensä pyörin pirusti nukkumaan mennessä etsien mukavaa asentoa.
Kolmannen pesällisen jälkeen myös maha rupesi kurnimaan, olisi tehnyt mieli syödä jotain mutta en jaksanut. Käsittääkseni pujo edistää ruoansulatusta, luulen että sillä oli osuutta asiaan. Oli vähän sellainen pilvinälkä olo.
Viimeisen 1,5 kuukautta olen polttanut pilveä paljon lähes päivittäin ja nyt olin ollut 5 päivää polttamatta kun kokeilin pujoa. En tiedä sitten auttoiko se pilven "vieroitusoireisiin", koska lievä kiristys mielessä katosi myös.
Kalastaja wrote:Alfa-tujoni on GABA-A-reseptori antagonisti. Usein saa lukea jotain pohdintoja siitä, että tujoni vaikuttaisi samalla lailla kun kannabis, eli vaikuttaisi kannabinoidireseptoreihin, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Tujonilla ja kannabinoideilla on jotain havaittavaa kemiallista samankaltaisuutta rakenteessa, mutta ei muuta.
No kuitenkin, selviä vaikutuksia tuolla pujolla on. Tossa olisi vielä jotain tietoa kyseisestä:
http://www.yrttitarha.com/kanta/pujo/

Jos epäilyttää, niin kokeilkaa ihmeessä. Ei pitäisi ainakaan olla hirveän vaikeata pujoa löytää...
User avatar
benelux fat
Kameleontti
Posts: 510
Joined: Wed 21 Sep 2005, 23:54
Location: Hki

Post by benelux fat »

No voi vittu! Olen niin allerginen pujolle kuin ihminen voi olla.
Pelkkä hengailu pujon lähistöllä pistää silmät punoittamaan ja aivastelemaan helvetillisesti. :x
"Trippi pakottaa ajatukset kulkemaan eri tavalla ja irtautumaan itse rakennetuista muureista, jotka toisilla saattavat pitää horjuvaa mielenterveyttä pystyssä." Miffy @ P-linkki.
Kalastaja

Post by Kalastaja »

Mutta allergisuus tulee siitepölystä ei lehdistä....

Itsekin olen kaikelle mahdolliselle allerginen, muun muassa hampun siitepöly saa silmät ja nenän vuotamaan, mutta poltettaessa ei mitään ongelmia.
Ahab

Post by Ahab »

Sama juttu hampun kanssa.
nyt menee ihan offtopic mut mites hst paraniko unet ku tuli taukoa hamputteluun? koko kesä ollu aika savuista mutta kun pitää yhdenkin päivän tauon niin näkee yöllä paljo enemmän unia.
h.s.t.

Post by h.s.t. »

Ahab, joskus vuosia sitte ku olin pitempiä aikoja polttamatta, ni sillon huomas et näki paljon enemmän unia, mut en oo kyllä nykyään huomannu mitään eroa, kai sitä on jo liikaa tullu poltettua :D
Mut kyllähän se hyvää tekee olla jonkun aikaa polttamatta, pitäis ite rueta varmaan johonki kuukauden pilvilakkoon...
Dalph
Psykonautti
Posts: 123
Joined: Tue 24 Jan 2006, 17:34

Post by Dalph »

[offtopic]Pitää tähän väliin sanoa, että ihan yhtä paljon näette unia, mutta ette muista niitä yhtä hyvin. Tämä voi taas johtua aivan muista asioista, kun esim. pilven poltosta, tosin jos se heikentää lähimuistia, niin unet on vaikeampi muistaa aamulla.[/offtopic]
Ahab

Post by Ahab »

Joo no siis kelasin tota etten ainaka muista niitä unia ja en tunne että olisin aamulla yhtään sen väsyneempi ainakaan fyysisesti. Mutta sen olen huomannut että heti "näkee enemmän unia" kun pitää vähän taukoa ja se pitää mielen virkeämpänä.
elevenone
Tuppisuu
Posts: 3
Joined: Sun 10 Sep 2006, 19:45

Post by elevenone »

Meinas rueta ihan kiinnostamaan niin piti rekkailla.. mites tupakin kanssa? monta lehtee sinne uskaltaa tökätä?
allhailthenewflesh.
Joniitti
Apteekki
Posts: 363
Joined: Mon 17 Apr 2006, 20:58

Post by Joniitti »

Mitä tapahtuu kun pistää pujoa viina pulloon?? kumpaan jää?
Kalastaja

Post by Kalastaja »

Joniitti wrote:Mitä tapahtuu kun pistää pujoa viina pulloon?? kumpaan jää?
Ai, että jääkö pujo viinapulloon vai viinapullo pujoon? Ehkä viinapullo menee pujoon ja jää sinne, kokeile.

Tujoni kyllä liukenee viinaan, jos sitä hait takaa. Kannattaa varmaan haihduttaa se viina, kunnes sitä on tosi vähän jäljellä. Sitten sekoittaa se viina + pujo uutos jonkin poltettavan materiaalin päälle. Sitten pistää tämä materiaali jonnekin haihtumaan ja sekoitella sitä aina välillä, kun koko tavara on kuivaa sen voi polttaa.

Viinaa ei kannata juoda, siitä tulee huono-olo ja sielukin tulee tosi kipeäksi.
User avatar
skirtfeber
Apteekki
Posts: 499
Joined: Fri 08 Sep 2006, 16:43

Post by skirtfeber »

tietääkö kukaan keskimäärin mikä on pujon thujoni pitoisuus?
Kalastaja

Post by Kalastaja »

Essential oil composition of Artemisia vulgaris harvested at different growth periods under Indo-gangetic plain conditions
Journal of Essential Oil Research: JEOR, Nov/Dec 2003 by Haider, Flora, Dwivedi, P D, Naqvi, A A, Bagchi, G D

http://www.findarticles.com/p/articles/ ... i_n9325918
Abstract

Artemisia vulgaris was cultivated under subtropical Indo-gangetic plain conditions to determine the differences in the chemical composition of its essential oil produced from plants harvested at different growth periods using a combination of GC and GC/MS. The oil yield ranged from 0.1-0.5%. The leaf oil was found to be rich in 1,8-cineole (2.2-12.2%), [alpha]-thujone (0-11.4%), camphor (15.7-23.1%) and isobomeol (9.3-20.9%). The fruit oil contained [alpha]-thujone (15.5-16.0%) and artemisia alcohol (16.3-17.7%) as major components, while camphor (38.7%) predominated in the flower oil.
powergrower
Kameleontti
Posts: 583
Joined: Wed 21 Sep 2005, 17:47
Location: viewtopic.php

Post by powergrower »

Näyttäisi olevan varsin potentti tujonin lähde tämä pujo. hmmm..
Assumption is the mother of all fuckups.
User avatar
Kyz
Lepakko
Posts: 170
Joined: Wed 13 Sep 2006, 11:31
Location: Vantaa

Post by Kyz »

tossa tänään juuri tuli hyvä satsi kerättyä pujoa. Paljon tarvii imee hatsii että toimii? :roll:
elevenone
Tuppisuu
Posts: 3
Joined: Sun 10 Sep 2006, 19:45

Post by elevenone »

Joo ois tosiaan kiva tietää jotain suuntaa.

Miten ois muuten laakerinlehti :D? kaupasta löytys oikein kivasta pussistaki jo valmiiks.
allhailthenewflesh.
User avatar
Kyz
Lepakko
Posts: 170
Joined: Wed 13 Sep 2006, 11:31
Location: Vantaa

Post by Kyz »

voiko mikro kuivata???? :?:
Ahab

Post by Ahab »

Hieman off:
Joskus tuli netin syövereissä vastaan hyvä taulukko kasvien tujooni pitoisuuksista mutta eipä löydy nyt. Sen muistin että jossain kasvissa sitä oli töykeästi enemmän kuin koiruohossa ja hetken googletuksen jälkeen löysin että se oli seetripuu ja sitä onkin käytetty ötököiden karkotukseen.
seetrissä +20 kertaa enemmän tujoonia kuin koiruohossa
http://en.wikipedia.org/wiki/Thujone

niin en kyl varmaan menisi nauttimaan seetriä missään muodossa. joskus harvoin kuulee että joku on mennyt huonoon kuntoon kun on leikkinyt koiruoholla joten seetrillä myrkyttää itsestä vaan entistä saletimmin.
nimimerkki
Psykonautti
Posts: 52
Joined: Wed 28 Sep 2005, 17:22

Post by nimimerkki »

Luin joskus keskustelua tujonista(en muista mistä) ja esille nousi spekulointia, olisiko jommalla kummalla, α- tai β-tujonilla, enemmän viihdekäyttäjää kiinnostavia vaikutuksia. Tuolta Ahab'n linkittämästä Wikipedian osion ulkopuolisista linkeistä löytyy mm. tällaista, jota en välttämättä osaa tulkita oikein, mutta liitetään nyt tähän. (En lukenut kaikkea.)

"(-)-3-Isothujone and (+)-3-thujone were examined for antinociceptive activity using the hot-plate and Nilsen tests. In the hot plate test (-)-3-isothujone (ED50 = 6.5 mg/kg) was found to be codeine-like and equipotent with (-)-delta9-tetrahydrocannabinol while the racemic material was essentially half as potent as the levoratatory isomer. (+)-3-Thujone was inactive in both antinociceptive tests as were several structural analogues of the 3-thujones."

Tuo liittyy vain analgesiaan kylläkin. Ja PubMedistä sittenkin tuo.

http://tinyurl.com/rwkeq

"(+)-3-thujone was examined for psychotropic activity in mice using a series of coordination and behavioural tests, and for analgesic and
hypnotic properties. At low, sub-convulsive doses, thujone produced a slight augmentation of motility at a dose of 3 mg/kg i.p. and a
depression of activity and exploratory behaviour at 24 mg/kg i.p. Thujone did not reinforce the convulsant activity of pentetrazol or electric
shocks and had no effect on barbiturate sleeping time. On the other hand, barbiturates (10 mg/kg) or trans-anethole (200-300 mg/kg i.p.)
protected mice against the convulsant action of thujone (150 mg/kg i.p.) (Le Bourhis & Soenen,1973)."

http://www.thujone.info/

Muttei testattu beta-tujonia ollenkaan?

Ja taas toisaalta: "The convulsant effects of alpha-thujone, the psychotropic component of absinthe..."

On jotain vaikutusta kai 5-HT3-reseptoriin.

http://tinyurl.com/nscqu

Selvensi varmasti paljon. :lol:

Mutta voisi ehkä kiinnittää huomiota stereoisomeerien suhteeseen kasvissa. Mutta kumpaa preferoiden :idea:

Joka tapauksessa, tuttavani joskus kokeilivat pujoa poltella, mutta ainakin se jäi kokeiluksi vain, ettei käsitteekseni mitään kummempaa vaikutusta ollut. Veteenkin koitettiin uuttaa, mutteihan tujoni ollut juuri yhtään vesiliukoinen.

Itse olen kokeillut joskus polttaa sekä koiruohoa, että maustesalviaa ja jälkimmäisestä mielestäni värit korostuivat, mutta saattoi olla plaseboakin, koska vaikutus oli niin heikko.

Edit: lisätään vielä: "Analyses of extracts by gas chromatography/mass spectrometry (GC/MS) identified beta-thujone, which is responsible for the activity and toxic effects on the CNS of absinthe, in both alcohol samples. Copyright 2002 Elsevier Science Ireland Ltd."

http://tinyurl.com/jtv26
Pakanasoturi
Lepakko
Posts: 220
Joined: Wed 27 Sep 2006, 16:14

Post by Pakanasoturi »

Joo eipä tullut pujosta kai minkäänlaista vaikutusta kun yhden sätkällisen lehtiä polttelin. Tai saattoi ihan pientä vaikutusta olla, mutta ei mitään erikoista tai mainittavaa.
Knigu
Psykonautti
Posts: 51
Joined: Fri 06 Oct 2006, 15:00

Post by Knigu »

Eka viestini. Jännittävää.

Mutta siis, tujonista. Topiikin mukaisesti pujosta mutta myös pietaryrtistä. Jälkimmäisestä en ole vielä tekstiä nähnyt, lieneekö siihen kenties jokin syy. Pujo ja pietaryrtti ovat kumpikin erittäin helposti tunnistettavia ja sisältävät tujonia. Lisäksi molempia löytyy helposti luonnosta (=ilmaista, tärkeä vaikuttava asia!).

Tästä kysymykseeni; mikä määrä tujonia tai sitten määrällisesti paljon pujoa on liikaa? Ilman alkoholia joka nostaa yliannostuksen rajaa, kai, ainakin hiirillä. Ja minkälaista eroa asiaan tekee se syökö pajua tai muuta tujonia sisältävää vai polttaako kuivatun aineen.

Tietoa löytyi netistä melko niukasti. Rohtona ja mausteena on kumpaakin näistä kasveista käytetty ja varovaisuutta niiden käytöön huomauteltiin usein johtuen juuri tujonista. Pietaryrttiä ei suositeltu käytettävän laisinkaan.

Jos joku asiasta tietää niin ei toki haittaa vaikka kertoisi myös ryytisalviasta saman asian.
manson
Karvakuono
Posts: 42
Joined: Sun 23 Jul 2006, 23:13
Location: dgdg

Post by manson »

olettekos muuten ikinä tilanneet absinttia kun niissähänon sitä tujonia aika runsaastikkin muistaakseni... paljonko hyvä vaikuttava määrä tujonia riittäisi esim puolen litran absinttipulloon'?
jes jes ;P
LadyDilemma
Karvakuono
Posts: 48
Joined: Fri 03 Nov 2006, 05:24
Location: useimmiten kotona

Post by LadyDilemma »

Pujoa on ennen vanhaan tupakkana +oluen maustamiseen ja selkeyttämiseen, joten voi olettaa, että sitä pitää kiskoa aikalailla, että vaikuttaa.

Ja kuten joku epäilikin, pujo lisää ruokahalua. Edistää ruoansulatusta nääs.

Kärpästen ja koiperhosten karkotukseen soveltuu, jos jotain nyt sattuu sellanen kiinnostamaan :lol:
Aika on vain rapistuvan materian kuolinkamppailua
egu3
Karvakuono
Posts: 15
Joined: Wed 17 May 2006, 19:21

Re: Pujo

Post by egu3 »

Onkos kukaan saanut lucideja tämän avulla?

Mielenkiintoni näet heräsi, kun wikipediassa luki näin:
mugwort is said to be useful in inducing lucid dreaming
*lähtee hakemaan pujoja takapihalta* :D
jakoavain

Re: Pujo

Post by jakoavain »

egu3 wrote:Onkos kukaan saanut lucideja tämän avulla?

Mielenkiintoni näet heräsi, kun wikipediassa luki näin:
mugwort is said to be useful in inducing lucid dreaming
*lähtee hakemaan pujoja takapihalta* :D
Hmm, aika mielenkiintoista !

Sain idean huomiselle.. haenpas vähän pujoja ja kaapista otan calea dreamherbia.. Molempaa pesälliset...MMMMmMmm... Interesting.

Testaukseen!
jonza
Psykonautti
Posts: 97
Joined: Sat 03 Feb 2007, 02:37

Re:

Post by jonza »

LadyDilemma wrote:Pujoa on ennen vanhaan tupakkana +oluen maustamiseen ja selkeyttämiseen, joten voi olettaa, että sitä pitää kiskoa aikalailla, että vaikuttaa.
Joo, mut pienessäkin määrässä pujoa on jo paljon enemmän tujonia kun muutamassa vahvassa absintti paukussa. Se vaan todistaa sen et tujoni ei paljon absintissa vaikuta, varsinkin kun alkoholi on muistaakseni jopa tujonin vastamyrkky. Jägermaisterissakin on enemmän tujonia kun aidossa absintissa, tujonia kun ei ole kielletty jenkeissäkään mistään muusta juomasta kuin absintista. Melkein joka toisessa kasvissa on tujonia. Älkää vaan kokeilko, mut helpoiten tujonimyrkytyksen voi kokea syömällä tuijaa...

Ennen vanhaan pujoa syötiin muutama lehti pitkillä matkoillla vahvistamaan ja viemään väsymyksen tunnetta. Joillakin ilmeisesti toimii, mutta toisilla päinvastoin, ja vaikutus ei silloinkaan ilmeisesti ole stimuloiva tai piristävä, vaan pelkästään sellaista tietynlaista uupumusta poistava. Eikä muutenkaan mitenkään verrattavissa mihinkään päihteilytuotteisiin.
User avatar
Awttu
Lepakko
Posts: 161
Joined: Wed 27 Jun 2007, 12:51
Location: yrttitarha

Re: Pujo

Post by Awttu »

Eteerisen öljyn sisältämä tujoni on hermomyrkky. Suuret yliannokset kasvia voivat aiheuttaa maksa- ja munuaistulehduksia sekä kouristuksia. Pujoa ei pidä käyttää raskauden aikana, sillä se saattaa aiheuttaa keskenmenoja. Kasvin siitepöly on pahin heinänuhan aiheuttaja


HUOM! äskeinen kopioitu yrttitarhasta.
yrtit pitävät minusta.
Shamanisti
Tuppisuu
Posts: 9
Joined: Tue 19 Dec 2006, 21:09

Re: Pujo

Post by Shamanisti »

just tossa keittelin kourallisen tota pujoa ja meinaan että tuo haisee nii myrkylle että alko jo päässä heittää se pelkkä lemu :shock: hyi antaa nyt kuivaa rauhassa muutama viikko nii sitte vois kokeilla joku ilta :lol:
jonza
Psykonautti
Posts: 97
Joined: Sat 03 Feb 2007, 02:37

Re: Pujo

Post by jonza »

Shamanisti wrote:just tossa keittelin kourallisen tota pujoa ja meinaan että tuo haisee nii myrkylle että alko jo päässä heittää se pelkkä lemu :shock: hyi antaa nyt kuivaa rauhassa muutama viikko nii sitte vois kokeilla joku ilta :lol:
Ei kannata keittää jos ei tiedä ton eteerisen öljyn osien kiehumispistettä. Kuivaaminenkin on varmaan vähän epävarma juttu, joten jos kokeilet ni pureskele vaan niitä tuoreita. Kokeilit miten kokeilit, niin kaduttaa jälkikäteen: joko siksi et mitään ei tapahtunut, tai siksi että tuli niin epämiellyttävä olo.
Shamanisti
Tuppisuu
Posts: 9
Joined: Tue 19 Dec 2006, 21:09

Re: Pujo

Post by Shamanisti »

jonza wrote:
Shamanisti wrote:just tossa keittelin kourallisen tota pujoa ja meinaan että tuo haisee nii myrkylle että alko jo päässä heittää se pelkkä lemu :shock: hyi antaa nyt kuivaa rauhassa muutama viikko nii sitte vois kokeilla joku ilta :lol:
Ei kannata keittää jos ei tiedä ton eteerisen öljyn osien kiehumispistettä. Kuivaaminenkin on varmaan vähän epävarma juttu, joten jos kokeilet ni pureskele vaan niitä tuoreita. Kokeilit miten kokeilit, niin kaduttaa jälkikäteen: joko siksi et mitään ei tapahtunut, tai siksi että tuli niin epämiellyttävä olo.
Nyt toi ois jo ihan kuivaa ja hienonnin sen hyväksi, Pitää tänä iltana testata ganjan kaverina ja analysoida "vaikutuksia". toivottavasti ei nyt kuitenkaan epämielyttävää oloa pukkaa tuon ansiosta :shock:
Joniitti
Apteekki
Posts: 363
Joined: Mon 17 Apr 2006, 20:58

Re: Pujo

Post by Joniitti »

Jonkun aikaa sitten kokeilin miksata tota lehteä ganjaan ja kyllä se lisäpotkua anto, kaikki näytti kirkkaammalta ja bodyload oli aika jännän aavemainen, jotenkin tracer olo.