Ei kuitenkaan mitään: Viisi päivää syömättä ja juomatta, koet dmt:n kaltaisia kuoleman rajakokemuksia.
Ymmärretäänköhän tämä oikein
Eikun se on DMT jota alkaa silloin kehittyä. Illalla/yöllä on tietääkseni myös suuremmat DMT pitoisuudet aivoissa kuin päivällä. Tästäkö johtuisi se, että moni sanoo yön olevan luovempaa aikaa.Joniitti wrote:Tyyliin tällaisia: Jos lepäät 14 päivää täysin pimeässä valolta piilossa, valoon tullessasi koet ekstaasi olotilan. (Serotoniini läppää, mahtaako olla faktaa?) Joku tietää paremmin.
Mutta ei välttämättä ole kovin miellyttävä olo. Kerran olen valvonut 2,5 vuorokautta putkeen ja voin vannoa, että jäi viimeiseksi. Olo on todella sekava ja mieli tekee vain nukkua, ajantaju liitelee jossain avaruudessa. Ei ole varmaan kovin terveellistäkään, hulluksihan tuosta voi tulla, jos liian kauan valvoo.powergrower wrote:jo yhen yön unet jättämällä väliin alkaa sitten illalla ilmaantumaan aistiharhoja.
Joo, ei toki kaikilla. Väittäisin kuitenkin, että hyvinkin suurella osalla jonkinasteisia lieviä harha-aistimuksia tulee jo seuraavana iltana. En tarkoita, että vastaan kävelisi norsuja tai seinissä menisi spiraaleja, vaan näkökentän reunoilla varjot ja muodot alkavat tehdä kaikenlaista, mikä saa olon tuntumaan epävarmalta.jesuiitta wrote:Joillakin.powergrower wrote:jo yhen yön unet jättämällä väliin alkaa sitten illalla ilmaantumaan aistiharhoja.
Menee hiukan off-topic, mutta onko kukaan tutustunut Brion Gysinin Dreammachine-laitteeseen. Ensimmäisiä tämän tyylisiä laitteita ja helposti kotona valmistettavissa.viaticus wrote: Myös ns. aivoaaltojen taajuksien muuntaminen ulkoisten ärsykkeiden avulla on kiintoisa aihepiiri ja olen tällaista ääntä ja valoa yhdessä käyttävää laitetta päässyt kokeilemaankin. Tarkoitus olisi sellainen jossain vaiheessa tilailla ihan omaksikin.
Oon monesti miettiny, et pitäis kokeilla paastoamista. Ainakin itestä tuntuu, et vois olo muutua jopa euforiseksi jossain vaiheessa.Hupu wrote:paastoamalla hankitut "olot" kovin mieluisia olla
Oli muuten mielenkiintosen kuulonen vekotin. Mihin tällä siis pyritään? Tai sis mihin tälllä aistien totuttamisella on tarkotus pyrkiä+Kalastaja wrote:Oman aistieristyskammion voi rakentaa about seuravilla ohjeilla:
Ganzfeld-eristys
Pehmeä ja mukava nojatuoli asetetaan tarkasti ja hartaasti keskelle rauhallista huonetta. Mitä rauhallisempi ja hiljaisempi paikka on kyseessä sitä parempi. Epänormaalit hajut, lämpötilat ja muut mahdollisesti häiritsevät tekijät on syytä eliminoida mahdollisimman tehokkaasti.
Tungetaan korvatulpat korviin. Pistetään jonnekin huoneeseen (niin, että ääni tulee mahdollisimman tasaisesti korviin) radio, joka viritetään suhina taajuudelle. Ääni säädetään niin, että se ei ole liian kovalla, mutta ei liian hiljaisellakaan. Jos omistat hyvät, mukavat ja ulkopuolista ääntä eristävät kuulokkeet ne käyvät tietytsi enemmän kuin hyvin.
Osta himmeä punainen valo ja pistä sellainen huoneeseen, jossa aiot eristää aistisi. Osta pingispallo, leikkaa se kahtia, teippaa terävät reunat. Aseta pingispallon puolikkaat silmiisi, voit tietysti virittää jotain narua, jotta pysyvät päässä paremmin. Etenkin uudet pingispallot haisevat, joten kannattaa seisottaa niitä halkaistuna viikon tai pari, jotta hajut lähtevät.
Pistä lamppu, jossa siis se himmeä punainen valo, osoittamaan naamaasi jonkin etäisyyden päähän.
Ennen kuin aloitat aisiten ärsyttämisen valmistele itsesi rentoutumalla tuolissa vähintään parikymmentä minuuttia kuunnelleen jotain rentoutusmusiikkia (meditaatio-levyiltä, rentoutumis-levyiltä tms.).
------------------------------
Tarkoitus koko hommalla on ärsyttää aisteja kunnes ne tottuvat tasaisiin ärsykkeisiin, eivätkä enää reagoi niihin mitenkään. Samalla nämä "totutut ärsykkeet" kuitenkin peittävät mahdolliset muut ärsykkeet, jotka haittaisivat aistien eristäytymisessä.
Ajatelkaa esimerkiksi kun aamulla pistätte vaatteita päälle, ensin ne tuntuvat karheilta, pehmeiltä, tiukoilta tai miltä nyt tuntuvatki vähän aikaa, mutta sittten niiden materiaaleja ja niiden aiheuttamia tunto- ja hajuärsykkeitä ei enää reagoida mitenkään.
Tuota Ganzfeld-tekniikkaa ovat käyttäneet 70- luvulta eteenpäin parapsykologit, jotka ovat yrittäneet todistaa ESP:eita, muun muassa telepatiaa.