Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
-
Thoxium
Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Mietin tässä melko tukevassa spice-pilvessä, että pystyykö omaa kokemistaan unien suhteen harjoittamaan ja parantamaan kokemista? Meinaan siis että lopulta osaisi niin hyvin kokea selkounia, että unissa tunteminen, kokeminen ja aikakäsitys on todellisuuteen verrattavissa, kuitenkin kokoajan ollessaan tietonen olevansa unessa. Ja täysi kontrolli toki unista myös.
Itse onnistuin kerran meditoimaan selkounessa, todella mielenkiintoinen kokemus. Siinä tavallaan näki meditoinnin vaikutuksen heti. Tyhjensin mieleni ajatuksista ja annoin sen olla rauhallisen tyyni, niin kaikki hävisi ja oli vain valkoista, jonka keskellä minä istuin lotus-asennossa, siitä sitten pystyin luomaan uusia paikkoja, asiota, tapahtumia, jne. Ongelmana yleensä vaan on se ettei muista niitä unia kunnolla ja ne tuntuvat todella etäisiltä ja vaikeasti muisteltavissa hereillä ollessaan.
Mietteitä?
Itse onnistuin kerran meditoimaan selkounessa, todella mielenkiintoinen kokemus. Siinä tavallaan näki meditoinnin vaikutuksen heti. Tyhjensin mieleni ajatuksista ja annoin sen olla rauhallisen tyyni, niin kaikki hävisi ja oli vain valkoista, jonka keskellä minä istuin lotus-asennossa, siitä sitten pystyin luomaan uusia paikkoja, asiota, tapahtumia, jne. Ongelmana yleensä vaan on se ettei muista niitä unia kunnolla ja ne tuntuvat todella etäisiltä ja vaikeasti muisteltavissa hereillä ollessaan.
Mietteitä?
-
5-meo-EMT
- Psykonautti
- Posts: 144
- Joined: Mon 17 Dec 2007, 03:24
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Kyseenalaista hereillä olosi silloin tällöin, jos et pysty tekemään sitä hereillä, et luultavasti unissasikaan. Itse näen lucideja lähinnä silloin kun herään aikaisin aamulla ja menen takaisin nukkumaan. Huomaan aina olevani jossain täysin muualla kuin minuutti sitten ollessani vielä hereillä ja siitä se sitten lähteekin
.
http://www.youtube.com/watch?v=m2gwNKb8 ... re=related <- Hey man, is this a dream?
http://www.hoyhensaaret.info/ <- suomenkieliset foorumit aiheeseen liittyen.
Pieni vinkki: melatoniinistakin on apua
.
http://www.youtube.com/watch?v=m2gwNKb8 ... re=related <- Hey man, is this a dream?
http://www.hoyhensaaret.info/ <- suomenkieliset foorumit aiheeseen liittyen.
Pieni vinkki: melatoniinistakin on apua
You know the mind has a thousand eyes..
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8756
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Kyllä, mun mielestä. Hemmetinmoinen harjoittelu, vain. Kokoajan tuota unen testaamista, tarkkoja unirytmejä ja sellaista tiivistä harjoittelua, mutta TOIMII... Kuukausi kovassa reenissä, niin mun mielestä alkaa tekemään jo ihmeitä jonka jälkeen voi saada aina halutessaan lucid unen...Thoxium wrote:Mietin tässä melko tukevassa spice-pilvessä, että pystyykö omaa kokemistaan unien suhteen harjoittamaan ja parantamaan kokemista? Meinaan siis että lopulta osaisi niin hyvin kokea selkounia, että unissa tunteminen, kokeminen ja aikakäsitys on todellisuuteen verrattavissa, kuitenkin kokoajan ollessaan tietonen olevansa unessa. Ja täysi kontrolli toki unista myös.
-
Jeshu
- OD
- Posts: 1939
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Yleensä mun valveunet on alkanu unihalvauksesta. Hetken aikaa pystyn kontrolloimaan tapahtumia, mutta pian alkaa taas tavallinen uni. Nuo valveunet muistan kyllä aina erittäin hyvin.Thoxium wrote:Ongelmana yleensä vaan on se ettei muista niitä unia kunnolla ja ne tuntuvat todella etäisiltä ja vaikeasti muisteltavissa hereillä ollessaan.
Mietteitä?
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Mulla tulee joskus pilvessä ollessa hyvin sellanen tunne, et oon unessa. Kaikki on unta. kaikki on mahollista.
Näin viimeyönä tosi filosofisen unen.. olin tavallaan niin täysin tietoisen messissä siinä, mut arkitajunta oli kuitenkin unen lamauttamaa.
Näin viimeyönä tosi filosofisen unen.. olin tavallaan niin täysin tietoisen messissä siinä, mut arkitajunta oli kuitenkin unen lamauttamaa.
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
Thoxium
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Nyt ei ole kysymys ylipäätänsä selkouneen pääsemisestä, se ei tuota mulle ongelmia. Vaan haluan oppia tuntemaan unet samalla tavalla kuin todellisuuden. Eli koen unessa vietetyn AJAN samalla tavalla kuin todellisuudessa vietetyn ajan, haluan myös kokea unessa olemisen samalla tavalla kuin todellisuudessa olemisen, eli haluan että unessa olisi lähes täysin samanlainen olo kuin todellisuudessa, vain sillä erotuksella että olen tietoinen olevani unessa.
-
Jeshu
- OD
- Posts: 1939
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
No mun mielestä valveuni on kokemuksellisesti aika lähellä todellisuuden kokemista, ei nyt ehkä kuitenkaan ihan sama asia.Thoxium wrote:Nyt ei ole kysymys ylipäätänsä selkouneen pääsemisestä, se ei tuota mulle ongelmia. Vaan haluan oppia tuntemaan unet samalla tavalla kuin todellisuuden. Eli koen unessa vietetyn AJAN samalla tavalla kuin todellisuudessa vietetyn ajan, haluan myös kokea unessa olemisen samalla tavalla kuin todellisuudessa olemisen, eli haluan että unessa olisi lähes täysin samanlainen olo kuin todellisuudessa, vain sillä erotuksella että olen tietoinen olevani unessa.
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
-
Thoxium
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Pystyykö valveunia saavuttamaan ilman päihteitä?jesuiitta wrote:No mun mielestä valveuni on kokemuksellisesti aika lähellä todellisuuden kokemista, ei nyt ehkä kuitenkaan ihan sama asia.Thoxium wrote:Nyt ei ole kysymys ylipäätänsä selkouneen pääsemisestä, se ei tuota mulle ongelmia. Vaan haluan oppia tuntemaan unet samalla tavalla kuin todellisuuden. Eli koen unessa vietetyn AJAN samalla tavalla kuin todellisuudessa vietetyn ajan, haluan myös kokea unessa olemisen samalla tavalla kuin todellisuudessa olemisen, eli haluan että unessa olisi lähes täysin samanlainen olo kuin todellisuudessa, vain sillä erotuksella että olen tietoinen olevani unessa.
-
Jeshu
- OD
- Posts: 1939
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Pystyy? Oon mä ollu valveunessa ja kontrolloinu sitä unta myös täydellisesti (siis itseäni siinä unessa), just usein tosiaan unihalvauksesta liusuu siihen. Ei oo kyl vähään aikaan tullu noita, sen enempää kuin unihalvauksiakaan. Oikein epämiellyttävä asento nukkua tuntuu edesauttavan unihalvauksen tuloa esim. vessan pöntöllä nukkuminen.Thoxium wrote:Pystyykö valveunia saavuttamaan ilman päihteitä?jesuiitta wrote:No mun mielestä valveuni on kokemuksellisesti aika lähellä todellisuuden kokemista, ei nyt ehkä kuitenkaan ihan sama asia.Thoxium wrote:Nyt ei ole kysymys ylipäätänsä selkouneen pääsemisestä, se ei tuota mulle ongelmia. Vaan haluan oppia tuntemaan unet samalla tavalla kuin todellisuuden. Eli koen unessa vietetyn AJAN samalla tavalla kuin todellisuudessa vietetyn ajan, haluan myös kokea unessa olemisen samalla tavalla kuin todellisuudessa olemisen, eli haluan että unessa olisi lähes täysin samanlainen olo kuin todellisuudessa, vain sillä erotuksella että olen tietoinen olevani unessa.
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
-
Ahab
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Oletko kelannut että mielen pitäisi myös levätä jossain välissä? Vois olla aika hajoittavaa olla koko ajan täysin hereillä niin hereillä kuin unessakin.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8756
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Siis sitä lucid tilaa voi myös harjoittaa ja pitääkin... Ekhä tai mikään ei tiedä mää oon homo enkä tajuu mitään olen kännisssä, mut jos sää Thoxi tunne olevasi siili niin silloin ei kaikki ole kunnossa, ja sää luultavasti olet vitun tasokkaassa unessa eli tee KAIKKI Mitä haluat tehdä ja nyt!Thoxium wrote:Nyt ei ole kysymys ylipäätänsä selkouneen pääsemisestä, se ei tuota mulle ongelmia. Vaan haluan oppia tuntemaan unet samalla tavalla kuin todellisuuden. Eli koen unessa vietetyn AJAN samalla tavalla kuin todellisuudessa vietetyn ajan, haluan myös kokea unessa olemisen samalla tavalla kuin todellisuudessa olemisen, eli haluan että unessa olisi lähes täysin samanlainen olo kuin todellisuudessa, vain sillä erotuksella että olen tietoinen olevani unessa.
Pointti oli se, että Lucid uni "vahvenee" kokijalla..
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Ota kuukausi deelejä..Thoxium wrote:Nyt ei ole kysymys ylipäätänsä selkouneen pääsemisestä, se ei tuota mulle ongelmia. Vaan haluan oppia tuntemaan unet samalla tavalla kuin todellisuuden. Eli koen unessa vietetyn AJAN samalla tavalla kuin todellisuudessa vietetyn ajan, haluan myös kokea unessa olemisen samalla tavalla kuin todellisuudessa olemisen, eli haluan että unessa olisi lähes täysin samanlainen olo kuin todellisuudessa, vain sillä erotuksella että olen tietoinen olevani unessa.
Ehkä sillon alkaa olla jo kaikki vähän valveunta.. todellista mielikuvitusta. mielikuvituksellista todellisuutta.
nimenomaan....Dexma wrote:ja sää luultavasti olet vitun tasokkaassa unessa eli tee KAIKKI Mitä haluat tehdä ja nyt!
Ja voi sitä lucid tilaa harjottaa ihan selvinpäinkin ;)
'Dreamherb' saattais olla ehkä avuks? näin olen kuullut&lukenut, kokemusta ei oikeen ole. Ainakaan mainittavaa.
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Ymmärtääkseni aika yleisesti ollaan sitä mieltä että lucidointi ei olis haitallista unen laadun kannalta, viime kädessähän kyse on kai vain siitä että metatietoisuus minän takana on hereillä. Mutta en sit tiiä.Ahab wrote:Oletko kelannut että mielen pitäisi myös levätä jossain välissä? Vois olla aika hajoittavaa olla koko ajan täysin hereillä niin hereillä kuin unessakin.
-
Dagga
- Apteekki
- Posts: 443
- Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
- Location: Kotona
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Lucidin jälkeen yleensä tuntee itsensä virkeämmäksi aamulla, johtuu kait siitä että on innoissaan hienosta kokemuksesta.

-
Ahab
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Olen samaa mieltä, mutta jos tämä jatkuu joka yö vaikkapa kuukauden tai pari niin miltä se sitten tuntuu?Dagga wrote:Lucidin jälkeen yleensä tuntee itsensä virkeämmäksi aamulla, johtuu kait siitä että on innoissaan hienosta kokemuksesta.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8756
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Itse en ikinä kokenut, että itse lucid tila ei olisi haitannut unta, mutta vaativa ja intenssiivinen harjoittelu vaati minun elämäntyyliltä liikaa...Ahab wrote:Olen samaa mieltä, mutta jos tämä jatkuu joka yö vaikkapa kuukauden tai pari niin miltä se sitten tuntuu?Dagga wrote:Lucidin jälkeen yleensä tuntee itsensä virkeämmäksi aamulla, johtuu kait siitä että on innoissaan hienosta kokemuksesta.
-
Thoxium
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
En tiedä, mutta lucid unet tuntuvat samanlaisilta kuin normaaliunet, ainut ero on vain niiden tiedostamisessa. Eli yhtä sumeasti ainakin itse muistan lucid unet kuten normiunetkin. Eivät ne eroa normiunista oikeastaan millään muulla tavalla, kuin että tiedostaa ne. Joka öiset unihalvaukset sen sijaan käyvät psyykkelle jo melko kovaksi.Ahab wrote:Olen samaa mieltä, mutta jos tämä jatkuu joka yö vaikkapa kuukauden tai pari niin miltä se sitten tuntuu?Dagga wrote:Lucidin jälkeen yleensä tuntee itsensä virkeämmäksi aamulla, johtuu kait siitä että on innoissaan hienosta kokemuksesta.
-
Zeke
- Lepakko
- Posts: 233
- Joined: Thu 09 Oct 2008, 22:33
- Location: 02
Re: Selkounien kokemisen harjoittaminen - todellisuuteen verratt
Noin viikko sitten 'näin' hyvinkin häiritsevän unen. Siksi häiritsevä, koska muistin/muistan suunilleen jokaisen yksityiskohdan siitä. En osaa sanoa oliko se varsinaisesti lucid uni, koska en täydellisesti ainakaan tiedostanut sitä uneksi. Anyhow ainutlaatuinen kokemus oli..
Älä välitä sun välittäjäaineista, sanoi välittäjä aineista.